Meediot Suomessa

pendulum-626623_1920

Meedioilla on ainutlaatuinen kyky käyttää omia psyykkisiä voimiaan nähdäkseen jonkun tietyn henkilön menneisyyden ja muita tähän liittyviä tapahtumia. Tällainen meedio luo yhteyden henkilöä ympäröivään energiakenttään ja henkimaailmaan ja keskustelee niiden kanssa. Toisilla meedioilla on taito nähdä tämänhetkisiä tapahtumia, ja heitä kutsutaan ennustajiksi.

Nämä erityisosaajat saavat tietonsa heitä ympäröivästä voimakentästä ja välittävät tietonsa ennustusta pyytäneelle henkilölle. Etsitkö sinä Suomesta meedion apua aloittaaksesi henkisen matkasi? Silloin pitää ensin selvittää, minkälainen ennustus palvelee juuri sinua.

Miten ennustajat ja meediot työskentelevät?


Ennustajat ja meediot auttavat sinua ratkaisemaan elämäsi kaikkein suurimpia haasteita, ja erityisesti niitä, joihin et itse tunnu löytävän mitään keinoja. He tarjoavat erityiset voimansa juuri sinun käyttöösi, laittaaksesi elämäsi järjestykseen, uskonnollisin ja henkisin keinoin, johon kuuluu keskustelu sinua ympäröivän henkimaailman kanssa.

Jossain vaiheessa elämääsi voi tuntua siltä, että asiat etenevät huonoon suuntaan ilman, että mitenkään kykenet sitä estämään. Kun tilanne alkaa näyttää siltä, älä epäröi pyytää apua näiltä ylimaallisilta auttajilta, joille on annettu kyky saada elämäsi takaisin järjestykseen.

Tarot-tulkinta on myös ennustuksen muoto, jossa ihmiskokemuksia edustavia symboleja ja arkkityyppejä käytetään määrittelemään ihmisen sydäntä, henkeä ja sielua. Tarot-tulkitsijalla on erityinen kyky nähdä tulevaa onneasi tai epäonneasi olemalla yhteydessä henkimaailman kanssa.

 

 

Ennustuksen tarve


Elämään kuuluu rakkautta, huolenpitoa ja ohjausta aina silloin, kun kaikki näyttää menevän täysin pieleen. Samaa kokeneet ystävät ja sukulaiset voivat ehkä auttaa sinua omien kokemustensa perusteella, mutta he eivät ole juuri sinun henkisessä tilassasi. Tämän takia meedion apua tarvitaan, koska häneltä saamme juuri meitä koskevat viestit.

Ennustuksesta on myös apua, kun tunnet sielusi olevn rauhaton. Jotkut asiat elämässä tapahtuvat toiveittemme vastaisesti, emmekä saa otetta tilanteesta. Intrusiivinen ennustaja etsii selkeyttä tilanteeseen menemällä syvemmälle ja avaamalla oven henkiseen maailmaasi, jossa vaikeutesi näytetään hengille, joilta saat suoria vastauksia.

Useimmat meediot ovat yhteydessä henkiseen maailmaan syvän henkilökohtaisella ja tuoreella tavalla, joka karkottaa kaiken epäilyn ja siihen liittyvät negatiiviset tunteet. Tämä lahja on kunnia ihmiskunnalle ja kanava henkiseen maailmaan siunaus yhteiskunnalle. Ennustuksen saa ottamalla yhteyttä luotettavaan ja ammattimaiseen ennustajaan, joka tarjoaa ilolla osaamisensa ja palvelunsa muiden käyttöön.

Suomessa monet meediot ja ennustajat tarjoavat hienoja palveluja, ja on tärkeää löytää heidän joukostaan sen, jonka käsiin uskot henkilökohtaisen elämäsi. Puhelinennustajien palvelut ovat helposti ja nopeasti tavoitettavissa, mutta niiden käyttöä helpottaa aiempi kokemus meedioiden ja ennustajien palvelusta. Tällöin vielä harvinaisen vale-ennustajan tunnistaminen on huomattavasti helpompaa. Neuvoja tarot-aloittelijalle

 

 

OTA YHTEYTTÄ

Neuvoja tarot-aloittelijalle

tarot-1379535_1920

Johdanto
Tarot-korttien uskotaan aiheuttavan monille suorastaan elämänmuutoksen. Miten sinun kohdallasi mahtaa olla? Oletko koskaan yrittänyt tulkita tarot-kortteja? Mitäpä, jos perehtyisit asiaan ja katsoisit, muuttuuko elämäsi? Katsotaanpa asiaa lähemmin.

Miten tarot-korteilla ennustetaan


Kukaan ei ole tarot-ennustaja syntyessään vaan yksinkertaisin tapa ottaa asia haltuun opettelemalla korttien kuvat ja symbolit. Lisäksi voit lukea erilaisia opaskirjoja. Harjoittele ennustuksia jonkun läheisen ystäväsi kanssa ja pidä korttien symbolit mielessäsi myös arjessa. Symbolien merkitykset liittyvät päivittäisiin tapahtumiisi ja tätä kautta pääset syvemmälle tarotien maailmaan.

 

 

Mitä enemmän harjoittelet, sitä enemmän luontainen tietoisuutesi korttien merkityksistä kasvaa. Joidenkin korttien kohdalla tämä on nopeampaa ja joidenkin kohdalla taas vaaditaan vuosien harjoittelua. Tarot-korttien opiskelu on vähän kuin vieraaan kielen opiskelua: ensin opitaan ydinasioita, jonka jälkeen osaamiskenttä laajenee ja lopulta saat koko kielen haltuusi.

Opettele myös korttien merkityksien muuttuminen niiden sijainnin mukaan. Jossain vaiheessa sinun ei tarvitse enää katsoa kirjoista merkityksiä, vaan ymmärrät automaattisesti laajemmat merkitykset. Jokapäiväinen harjoittelu nopeuttaa tätä prosessia huomattavasti.

Aseta kysymyksesi siten, että löydät myös korttien piilotetut tai epäselvät tiedot. Joskus on vaikea nähdä, mitä tietty tarot-pöytä sanoo. Kortit voivat silloin kuvata jonkun henkilön vaikeasti saavutettavaa puolta. Jatka ja tarkenna silloin kysymyksiäsi päästäksesi asian ytimeen.

Onko Tarot-ennustaminen turvallista?
Jotkut uskovat Tarotien olevan paholaisen keino, kuten esimerkiksi rahakin. Tosiasiassa Tarot-kortit ovat keino käsitellä esimerkiksi surua, salaisuuksia, yksinäisyyttä ja saada lohtua ja neuvoja vaikeuksiin. Yleensä ihminen tuntee olonsa hyvin rauhalliseksi ja tasaiseksi Tarot-ennustuksen jälkeen, ja unettomuutta poteneet saavat hyvät yöunet. Jos annat luotettavan tarot-ennustajan tulkita sinulle korttien sanomaa, olet hyvissä ja turvallisissa käsissä.

Ennustaja ei päätä, onko urakehityksesi suotuisa tai löydätkö elämäsi rakkauden, vaan se on sinun ratkaistavissasi. Jotkut saattavat toki tehdä hätiköityjä ratkaisuja korttien antamien tietojen perusteella, ja aiheuttaa sitä kautta kaaosta omaan elämäänsä. Tällä tavoin voidaan toki ajatella Tarot-korttien olevan vaarallisia.

Jos olet edes hieman kiinnostunut Tarotien maailmasta, niin hämmästyttävät kokemmukset odottavat sinua! Tarot-ennustuksen voi saada jopa ilmaisella nettisivulla, ja ne sitäpaitsi pitävät paikkansakin. Olen kokeillut muutamaa sivustoa ja tulokset olivat aivan ällistyttäviä. Lisäksi sivustoilla voi tutustua korttien maailmaan ja niiden yksittäisiin merkityksiin.

Henkisen voiman kasvu ja henkinen piiri,

oracle-cards-437688_1920

Meedio on mystisellä ertyislahjalla varustettu henkilö, jolla on pääsy sellaiseen maailmaan, jonne me muut emme pääse. Todella lahjakkaat meediot voivat nähdä ihmisiä ja tapahtumia menneisyydestä, nykyhetkestä ja tulevaisuudesta. Monet meediot käyttävät lahjojaan estääkseen onnettomuuksien tai vaikeuksien osumisen jonkun kohdalle. Meedion lahjat ovatkin paranormaaleista kyvyistä kaikkein halutuimmat. Meillä jokaisella on jonkinlaisia mediaalisia taipumuksia, vaikka emme niitä huomaakaan. Meedioryhmä voi auttaa sinua kehittämään vielä uinuvia mediaalisia kykyjäsi. Ryhmiä on kahdenlaisia, ja molemmat ovat hyödyllisiä meitä ympäröivän paranormaalin mailman avaamiseen, tutkimiseen ja kokemiseen.

Meedion laudat


Meedion lauta tai pöytä, on eräänlainen lauta, jonka avulla saadaan mahdollisuus olla yhteydessä kuolleidien henkiin. Se tunnetaan yleisimmin Ouija-lautana tai spiritismilautana, ja jotkut kutsuvat sitä puhuvaksi laudaksi. Näissä laudoissa käytetään symboleina erilaisia merkkejä, kuten kirjaimia tai numeroita. Joissain laudoissa on myös erilaisia symboleja esimerkiksi rakkaudelle, ja rahalle, astrologisia merkkejä ja muita. Näiden avulla voidaan tulkita vainajien hengille esitettyihin kysymyksiin saatuja vastauksia.

Puhuvan laudan äärellä kannattaa aina olla isompi ryhmä ihmisiä, koska vastausten saaminen onnistuu silloin paremmin. Kysymykset täytyy myös esittää vakavissaan eikä yrittää mitään pilailumielessä, koska silloin voi saada liikkeelle ikäviä voimia.Aikuisten on myös aina oltava läsnä, mikäli lapset tai hyvin nuoret päättävät kokeilla selvänäkökykyjään laudan äärellä.

Meedioryhmät


Meedioryhmän tarkoitus on vahvistaa siihen kuuluvien meedioiden henkisiä voimia yhdessä työskentelemällä. Ryhmistä on tulossa hyvin suosittuja, koska ryhmä on aina vahvempi ja pääsee paljon syvemmälle tietoisuuden alkulähteille kuin yksin työskentelevä. Meedioryhmään voi kuulua myös aivan aloitteleva meedio, joka saa ryhmässä kokeneempien ohjausta, jonka avulla syventää omaa osaamistaan. Jotkut meediot tarjoavat myös online-ryhmiä, blogeja tai chat-ryhmiä, joissa autetaan mediaalisten kykyjen kehittämistä.

Päivittäinen meditointi on olennainen osa meediryhmän toimintaa. Sinun tulee meditoida rauhallisessa huoneessa, jossa voi olla hiljaista taustamusiikkia, kynttilöitä ja aromaterapiaa, mikäli haluat rentoutumalla päästä syvempään meditation tilaan. Meditoidessasi vapaudut negatiivisista energioista ja ajatuksista, jotka häiritsevät mediaalisten värähtelyjen tulkitsemista.

Mikäli asuinpaikkasi lähellä ei ole meedioryhmää, voit joko perustaa sellaisen itse tai alkaa yksin kehittää mediaalisia taipumuksiasi. Meedioryhmä on sosiaalinen ryhmä, jonka avulla opit enemmän meitä ympäröivästä paranormaalista maailmasta. Ryhmä auttaa sinua myös vastaanottamaan oman henkisen voimasi kehittymisen paljon nopeammin. Kaiken lisäksi ryhmissä tapaa upeita ihmisiä. Ryhmätapaamisia voi pitää säännöllisesti, sisätiloissa tai ulkona luonnossa. Luonnossa ryhmä on herkempi vastaanottamaan signaaleja, ääniä tai säveliä ihmisen normaalin kuuloalueen ulkopuolelta.

Alussa saatat tarvita ryhmällesi apuvälineitä. Esimerkiksi tarot-korttien tulkinnan harjoittelu sopii mainiosti ryhmätyöksi. Anna ryhmälle pari tarot-pakkaa ja jakautukaa sitten pareihin. Avaamalla aistinsa vastaanottamaan tulevaa, ryhmän osallistujat voivat opetella tarot-korttien symbolien merkityksiä. Kädestäennustaminen on toinen hyvä keino ennustuksien harjoitteluun ja täsmentämiseen.

Meedioryhmät ovat usein yhteydessä henkiin, sillä ryhmien monet jäsenet ovat kokeneet henkien ilmestymisen. Ryhmiin kuuluu myös niitä, jotka ovat vasta kiinnostuneita löytämään nämä kyvyt itsestään. Puhuvien lautojen käyttäminen ryhmässä on turvallinen tapa kanssakäymiseen henkimaailman kanssa. Ryhmälaudat antavat suurta apua vastaanotettujen viestien tulkitsemisessa. Kyky tosiasiallisesti nähdä kuolleiden henkiä on todellinen merkki valaistuneista mediaalisista kyvyistä.

Meedioryhmät ja puhuvat laudat ovat olennaisia välineitä meedion taitojen kehittämisessä. Molemmat ovat välttämättömiä, mikäli olet vakavasti sitä mieltä, että sinulla on mediaalisia voimia, joita haluat kehittää noviisitasolta ammattitasolle.